Nykypäivän muuttuvassa maailmassa monilla on epäsäännölliset tulot ja menot, mikä voi tehdä talouden suunnittelusta hankalaa. Joustava laina on tällöin sopiva valinta. Nimensä mukaisesti se joustaa juuri sinun tarpeidesi ja elämäntilanteesi mukaan – niin lainasumman, käyttökohteen kuin takaisinmaksunkin osalta.
Mitä joustoluotolla tarkoitetaan?
Joustoluotto on kulutuslaina, joka ei edellytä vakuuksia tai takaajia. Asiakkaalle myönnetään joustoluotossa lainaraami, jota asiakas voi hyödyntää luottokorttilainan tavoin. Asiakas saa alussa koko myönnetyn lainasumman tililleen, mutta lainaraamia voi hyödyntää myös myöhemmin nostamalla jo kertaalleen takaisinmaksettua lainapääomaa takaisin käyttöön. Lainapääomaa voi siis nostaa omien tarpeiden mukaisesti uudelleen pankkitililleen useammassa erässä. Joustoluotosta maksetaan korkoa vain käyttöön siirretystä eli nostetusta luottosummasta. Lisäksi luottoa vapautuu aina uudestaan takaisin käyttöön, kun sitä maksetaan takaisin. Periaate on siis samanlainen kuin luottokortissa.
Joustoluotossa varsinaisten lainanlyhennysten maksuaikataulu on asiakkaan itse päätettävissä, mikä on todellinen etu esimerkiksi yrittäjien kannalta. Hyvällä talouden suunnittelulla joustoluotto helpottaa arkea ja isompien hankintojen tekemistä merkittävästi.
Menosi ovat oma asiasi
Unelmoitko Aasian kiertomatkasta tai uudesta autosta? Hajosiko pesukone tai yllättikö sähkölasku? Vai tarvitsetko rahaa esimerkiksi eläinlääkärikuluihin? Kaikki edellä mainitut ovat aivan yhtä hyviä syitä hakea lainaa.
Ennen vanhaan pankkiin piti toimittaa lainahakemuksen liitteenä tarkat suunnitelmat, mihin laina oltiin aikeissa käyttää. Myös tässä suhteessa joustoluotto on nykyaikaa: taloutesi menot ovat sinun oma asiasi. Voit käyttää lainasi juuri niin kuin itse haluat. Instabank tarjoaa joustavaa kuluttajalainaa 500 eurosta aina 50 000 euroon asti riippumatta lainan käyttötarkoituksesta.
Kenelle joustoluotto sopii?
Joustoluotossakin on omat rajoituksensa – muuten pankin toiminta ei olisi eettistä. Esimerkiksi Instabank edellyttää, että lainanhakija on vähintään 23- ja enintään 65-vuotias ja hänellä on puhtaat luottotiedot ilman maksuhäiriömerkintöjä. Lisäksi lainanhakijalla tulee olla vähintään 20 000 euron vuotuiset bruttotulot. Näin varmistetaan, etteivät asiakkaat ota lainaa, josta eivät kykene suoriutumaan.
Perinteisistä lainoista poiketen joustoluoton saaminen ei kuitenkaan edellytä vakuuksia eivätkä epäsäännölliset tulot ole este lainan saamiselle. Takaisinmaksuaika on joustoluotossa asiakkaan itse säädeltävissä, ja minimissään asiakas voi kattaa vain lainan kuukausittaiset korot ja kulut. Jousto mahdollistaa siis takaisinmaksun sovittamisen oman arjen tarpeiden ja muutosten mukaan.
Voit siis maksaa vain lainan korot ja kulut sellaisina kuukausina, kun tuloja on vähän ja menoja paljon. Varsinaisia isompia tai pienempiä lainanlyhennyksiä voit puolestaan maksaa silloin, kun sinulla on enemmän rahaa käytettävissäsi. Joustoluotto onkin juuri siksi hyvä vaihtoehto esimerkiksi yrittäjille, projektityöläisille, freelancereille ja osa-aikatöitä tekeville. Toisin sanoen kaikille heille, jotka eivät aina voi olla varmoja kuukausituloistaan.
Milloin joustoluoton ottaminen kannattaa?
Elämässä tulee välillä vastaan yllättäviä kuluja ja menoeriä, jotka on pakko hoitaa taloustilanteesta riippumatta. Moni turvautuu tällaisissa tapauksissa säästötilin tai puskurirahaston tyhjentämiseen tai luottokorttien käyttöön. Joustava laina on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Näin kulut saa hoidettua kerralla, ja sen jälkeen lainaa voi maksaa rauhassa pois itselleen sopivalla tahdilla säästötiliin kajoamatta.
Joustoluotto sopii erityisesti tilanteeseen, jossa tarvittavan lainasumman suuruus ei ole etukäteen selvillä. Esimerkki tällaisesta voi olla vaikkapa asunnon remontti. Koska joustavassa lainassa korkoja ja kuluja maksetaan ainoastaan nostetusta summasta, voit hakea varmuuden vuoksi suurempaakin lainasummaa ja näin välttää usean eri hakemuksen laatimisen.
Toinen tilanne, jossa joustoluottoa kannattaa harkita, on lainojen yhdistäminen. Jos sinulla nimittäin on useita pienlainoja, osamaksusopimuksia tai luottokorttivelkoja, niiden yhteenlasketut lainanlyhennykset, korot ja lainanhoitomaksut voivat kohota kuukausittain suuriin summiin. Jos lainoja on enemmän kuin pari kappaletta, myös eräpäivistä ja summista voi olla vaikea pysyä kartalla. Tällöin hyvä ratkaisu on matalakorkoinen yhdistelmälaina, jonka avulla voidaan maksaa pois kaikki aiemmat velat ja keskittyä lyhentämään monen lainan sijaan vain yhtä. Samalla pääset eroon monista pienistä kuukausimaksuista ja maksumuistutuksista, jotka voisivat mahdollisesti johtaa jopa maksuhäiriömerkintöihin.
Joustoluotto sopii yllättäviin menoihin myös siinä tapauksessa, että asiakkaan säästöt ovat kiinni sijoituksissa ja osakkeissa. Pitkän tähtäimen sijoituksissa riskit ovat suuret ja salkun arvo voi heilahdella. Jos osakkeisiin sidotun rahan joutuu käyttämään yllättäen, osakkeiden arvo saattaa juuri tuolloin olla alhaalla. Saatat siis hävitä suuren summan rahaa. Tällöin voi olla viisaampaa antaa osakkeiden olla rauhassa ja turvautua sen sijaan joustavaan lainarahaan, jonka voi maksaa takaisin valitsemassaan tahdissa.
Samantyyppinen ongelmatilanne on, jos säästösi ovat sidottuna esimerkiksi ASP-tiliin. Jos ASP-tilin rahoja ei nimittäin käytetä ensiasunnon ostamiseen vaan tili puretaan, rahoille tulee huomattavasti pienempi korko kuin muulloin. Joustava laina voi olla tällaisessa tilanteessa paitsi taloudellisesti järkevämpää, myös helpompaa kuin ASP-tilin byrokraattisesti vaativa ja hidas purkaminen.
Nykypäivänä on tarjolla lukuisia erilaisia laina- ja luottopalveluja, joissa korot ja erilaiset palvelumaksut vaihtelevat suuresti. Siksi tarkkaavaisuus on tarpeen itselleen sopivinta lainaa valitessa. Instabankin tarjoamassa joustavassa lainassa takaisinmaksu on säädeltävissä juuri sinun tuloihisi ja tahtiisi sopivaksi.
Miten joustoluottoa haetaan?
Joustoluoton hakeminen on yksinkertaista ja nopeaa. Hakulomakkeen täyttäminen vie vain muutaman minuutin, ja alustavan lainatarjouksen saa yleensä lähes välittömästi. Kaikki tapahtuu internetin välityksellä, eikä hakemuksen täyttämisestä peritä maksua.
Kun otat Instabankista joustavan lainan, perustamme sinulle oman lainatilin. Tililtä voit nostaa rahaa sinulle myönnetyn summan eli limiitin puitteissa – joustoluotto toimii siis kuin virtuaalinen luottokortti. Maksat kulut ja korot luonnollisesti vain sen mukaan, kuinka paljon sinulla on lainaa käytössäsi. Lisäksi voit myöhemmin tehdä uudelleen nostoja siitä lainan osuudesta, jonka olet jo kertaalleen maksanut takaisin. Tämä onnistuu helposti Instabankin verkkopankissa, jonne voit pankin asiakkaana kirjautua omille sivuillesi. Näin sinun ei tarvitse hakea uutta lainaa, jos rahantarve yllättää. Korkoa ja muita kuluja maksat edelleenkin vain siitä lainan osuudesta, joka kulloinkin on käytössäsi.
Verkkopankin lisäksi sinua palvelee Instabankin nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu, jonne voit palveluaikojen puitteissa olla milloin tahansa yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse sinua askarruttavissa asioissa. Olemme keskittäneet pankkitoimintamme lähes täysin verkkoon ja tarjoamme vain muutamaa tarkoin valittua palvelua, joten olemme voineet panostaa täysillä asiakaspalveluun ja asiakaskokemuksen sujuvuuteen. Kokeile itse!
Lainaturvavakuutus tarjoaa suojaa
Olet varmaankin kuullut ja lukenut tarinoita pieleen menneistä lainoista ja pahamaineisista pikavipeistä, jotka voivat ajaa arjen talouden ahtaalle. Nykyään lainoille on kuitenkin olemassa lakisääteinen korkokatto, joka rajoittaa korkojen kasvamista ylitsepääsemättömän suuriksi. Entisten, jopa satojen prosenttien korot on nyt hillitty enintään 20 prosenttiin, eivätkä lainanhoitokulutkaan saa nousta yli 150 euroon vuodessa lainaa kohti. Instabankin korkotaso oli kuitenkin maltillinen jo ennen lakimuutosta, sillä asiakkaan maksukyky on luonnollisesti myös meidän etumme mukaista. Lainanhoitomaksumme ei myöskään kohoa yli 5 euroon kuussa.
Elämässä ei kuitenkaan voi aina ennakoida. Moni ei uskalla ottaa lainaa esimerkiksi epävarmassa työtilanteessa: mitä jos joudun työttömäksi tai sairastun, enkä voi maksaa lainaa takaisin? Tällaisessa tilanteessa suojaa tuo lainaturvavakuutus. Se tarjoaa turvaa odottamattomien elämänmuutosten varalle huolehtimalla lainamaksuista esimerkiksi työkyvyttömyystilanteissa.
Instabankin lainaturvavakuutuksen hinta joustavalle lainalle on 0,35 % lainan jäljellä olevasta saldosta. Jos siis lainasummasi on esimerkiksi 6 000 €, on lainaturvavakuutuksen kustannus noin 21 € seuraavassa kuussa. Lainaturvavakuutuksen hinta lisätään kertaeränä lainaasi koskevaan kuukausittaiseen laskuun – pieni hinta mielenrauhasta.
Kiinnostaako joustoluotto? Instabankin joustava laina on vakuudeton ja nopea tapa ratkaista yllättävät menot. Tutustu palveluumme!
Lainaesimerkki: 10 000 euroa, 10 vuotta, 120 maksuerää, todellinen vuosikorko 15,39 %, nimelliskorko 13,49 %, kulut: 8 975 euroa ja yhteensä: 18 975 euroa.